Työpaikkablogi

Entries with tag kesätyö .

Kesäretki Lukkolahteen

Kesätyöntekijät ja muut uudet vertexläiset sekä perehdyttäjät suuntasivat Lukkolahteen torstaina 13. kesäkuuta. Kesäretkelle sattui vähän pilvinen ja tuulinen päivä, mutta eipä ollut hyttysiä. Päivä oli ainakin omalla kohdallani elämyksiä täynnä menomatkasta lähtien, kun pääsin saareen isohkon veneen kyydissä ja vieläpä suoraan kotiani lähimmästä satamasta. Veneily on minulle harvinaista herkkua, eikä Näsijärvellä seilailusta ole muutenkaan ennen tätä reissua kertynyt kokemusta.

Perillä vehreässä saaressa odotti tunnelmallinen huvila, saunarakennus, grillauspaikka ja muun muassa lentopallokenttä. Ennen kuin pääsimme tutkimaan paikkoja, piti vielä kurotella muutamat kuormasta järveen pudonneet tölkit talteen.

Ruokaa ja juomaa oli 19 ihmiselle varattuna melkoinen määrä ja ruuanlaitossa vierähtikin toista tuntia. Kaikki oli sen arvoista, sillä tulokset olivat herkullisia. Spagetin kaataminen siivilään tiskialtaan sijaan olisi tosin voinut onnistua paremminkin. Päivän aktiviteetteja syömisen lisäksi olivat muun muassa Mölkky, lentopallo, sulkapallo, lautapelit, saunominen ja uiminen. Oli mukava tavata työkavereita toimistosta poikkeavassa ympäristössä. Päivästä jäi hyvä fiilis ja luonnossa oleskelu rentoutti.

Aika saaressa kului nopeammin kuin maissa, ja kotiinlähdön aika koitti vääjäämättä. Paluumatkalla juttelimme muiden kesätyöntekijöiden kanssa siitä, että takana on varmasti yksi mieleenpainuvimmista päivistä kesätyön aikana.

Tekniikkaa, teekkareita ja humanisti

Aloitin tällä viikolla kesätyöt Vertexillä yhdentoista muun kohtalotoverin kanssa. Osa on ollut täällä aiemminkin töissä, mutta monille tämä on ensimmäinen Vertex-kesä. Kesätyöntekijöissä on ainakin tietotekniikan, tuotantotalouden ja teknis-luonnontieteellisen opiskelijoita. Opiskelen itse suomen kieltä ja muun muassa viestintää, joten erotun hiukan joukosta. Töihini kuuluu sisällöntuotantoon liittyviä tehtäviä ja tutustun Vertexin tuotteista erityisesti G4-mekaniikkasuunnitteluohjelmistoon, jonka käyttämiseen tuotan ohjevideoita.
 

Valtaosalla vertexläisistä on insinööritausta ja yhteyksiä Hervannan kampukselle. Humanisti on kuulemma pieni harvinaisuus, mutten silti ole ensimmäinen lajini edustaja täällä. Vaikuttaa siltä, että Vertexillä kaikenlaiset näkemykset otetaan huomioon ja niitä pidetään arvokkaina. Erilaisia vahvuuksia on erilaisissa tehtävissä ja kaikki ovat innostuneita työstään. Työkavereiden kanssa jutellessa kävi ilmi, että humanistinäkökulma on täällä jopa toivottu asia, sillä insinööriyhteisössä voi toisinaan olla vaikea katsoa asioita ”ulkopuolisen” näkökulmasta.


Työmatkoilla on saanut nauttia kevätauringosta

Ensimmäiseen työpäivään kuului työpaikkaan, tiloihin ja työkavereihin tutustumista. Aloitimme päivän esittäytymiskierroksella ja lähdimme sen jälkeen tutkimaan taloa. Kävimme toimiston jokaisella työpisteellä ja kymmenien kädenpuristusten jälkeen nimet ja kasvot eivät välttämättä yhdistyneet muistissani vielä toisiinsa, mutta olo oli oikein tervetullut. Uutta asiaa riittää opittavaksi ja se onkin osa tämän työpaikan kiehtovuutta. Tuntemattomuuksia liittyy tosin muutaman kesätyöntekijän mukaan työnkuvaankin: ei ole vielä selvää, mitä kaikkea he täällä tulevat tekemään. Ensimmäiset työpäivät kuluivat heillä ohjelmiin tutustuessa ja uuden tiedon sulattelemisessa, joten hyvään alkuun on päästy.

Jossain vaiheessa työpaikkakierrosta pysähdyimme kahville ja työkaverit kertoivat yrityksen perustajilta kuulemiaan tarinoita Vertexin värikkäästä historiasta. Silloisen Lujuustekniikka Oy:n työntekijät ovat esimerkiksi viettäneet viikon jäätiköllä suksia testaamassa. Sivusimme myös Vertex-nimen taustaa. Vertex merkitsee kärkeä tai huippua. Sitä käytettiin aluksi Lujuustekniikka Oy:n tuotteiden nimissä, mutta lopulta Vertexistä tuli myös yrityksen nimi, sillä se oli saanut hyvän maineen ja sen lausuminen on helppoa myös suomen kieltä taitamattomalle.

Toisena työpäivänä töihin ei enää jännittänyt tulla. Aamuni alkoi työtuolin säätämisellä ja siinä hässäkässä housuni repesivät. Siitä en nauttinut. Päivässä oli onneksi paljon positiivistakin: työkavereiden kasvot näyttivät jo tutummilta, järjestelin työpisteeni omaan käyttööni sopivaksi ja toimiston tavat ja rutiinit alkoivat vähän hahmottua. Tutustuin kahvihuoneen palapeliharrastukseen ja opin paljon Vertexin käytännöistä intran ja työkavereiden avulla.

Lämmin työyhteisö on tullut puheeksi niin työhaastattelussa kuin kahvitauollakin ja avoin tunnelma on aistittavissa jokaisessa huoneessa. Ilmapiiri on perhemäinen: apua saa aina pyytää keneltä tahansa ja jos joku ei osaa auttaa, tietää hän jonkun, joka voisi osata. Tällaiseen työyhteisöön on tekniikkataustattoman humanistinkin mukava sujahtaa mukaan.